Tien päällä taas! – 10. ajopäivä

Enimmät sateet ja viikonlopun ukkoset on ohi, kaikki vaatteet pesty ja pyörä huollettu ja putsattu – matka jatkuu taas erinomaisissa tunnelmissa!

Reittiä suunnitellessa huomasin, että Rukalta Kemijärvelle ja Sodankylään on melkoisesti laskua ja kun säänkin oli luvattu paranemaan, niin päätin ottaa tälle päivälle pitkän etapin. Päivän tavoite oli ehtiä Rukalta Sodankylään, 210 km.

IMG_1208
Lähdössä Rukalta.
IMG_1210
Lopultakin Lapissa!
IMG_1212
Ja Napapiiri ylitetty.

Rukalla oli aamulla ihan aurinkoista ja pääsin matkaan suunnilleen ajoissa. Aika pian kävi selväksi, että alamäen riemua olisi hidastamassa vastatuuli, joka paikoitellen pudotti keskinopeutta sellaisen 10 km/h. Uusi, pykälää pienempi eturatas antoi vähän enemmän pelivaraa. Fiilikset eivät kuitenkaan päässeet missään vaiheessa laskemaan kovin pahasti, sillä aika pian pääsin ensin virallisesti Lapin puolelle ja heti perään Napapiirin pohjoispuolelle. Tuli sellanen tunne, että nythän tää alkaa edistyä!! Myös maisemat vain paranee koko ajan, enkä jaksanut välittää pienistä sadekuuroistakaan – kolme kertaa piti pysähtyä vetämään sadekamat niskaan, mutta sateet meni nopeasti ohi.

IMG_1215
Kemijärvi.
IMG_1214
Kemijärven VPK:n talo.

Kemijärvellä myös tuulen suunta kääntyi luoteesta enemmän lounaaseen ja samalla itse käännyin jatkamaan matkaa enemmän pohjoiseen kohti Sodankylää, joten päivän toinen puolikas meni helpommin ja kevyemmin.

IMG_1227
Aivan huikeita maisemia.
IMG_1229
Parta hiessä.
IMG_1228
Saa suorittaa.

Olin katsonut jo valmiiksi, että juuri ennen Sodankylää oli sopivan näköinen pikkujärvi leiriytymistä varten. Orajärven liepeiltä löytyikin heittämällä koko retken tähän mennessä upein leiripaikka. Päivä oli aika pitkä ja sain leirin pystyyn vasta kymmenen jälkeen illalla – mutta näihin tunnelmiin oli aika kiva herätä tänä aamuna:

IMG_1233
Kamat kuivumassa aamuauringossa.
IMG_1232
Yö oli viileä, mutta aamulla teltta lämpesi melko nopeasti 🙂
IMG_1231
Tästä ei leiripaikka paljon enää parane!
IMG_1240
Kunnon tankkaus.
IMG_1242
Maailman paras aamupala.

Tänään matka jatkuu lyhyemmällä etapilla Tankavaaraan. Lasken jo päiviä Jäämerelle: Tankavaaran jälkeen Inari, sitten Utsjoki ja seuraavaksi jo Pykeija ja Jäämeri!

2 thoughts on “Tien päällä taas! – 10. ajopäivä

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: